Eipä sellaista reissua ole ettei syödä tarvitsisi. Ja Forssan seudulla on siihen valinnanvaraa.
Kansainvälistä gourmeeta tai ihan paikallista lähiruokaa - joka tapauksessa tuoretta, maukasta ja hyvällä ammattitaidolla valmistettua.
Kun kahvihammasta kolottaa tai tekee mieli jotakin pienta makeaa tai vaikka isoa jäätelöannosta, niin Forssan seudulla on runsaasti tunnelmallisia kahviloita.
Makulihan tilapuotiin kannattaa poiketa kauempaakin! Perinteisen maatilan pihapiirissä sijaitsevan tilapuodin tiskeistä löydät sesonki- ja grilliherkkuja, savusaunan palveja, persoonallisia leikkeleitä ja makkaroita sekä lähitilojen tuorelihoja. Myynnissä on myös muita lähialueen elintarvikkeita. Kahvio palvelee vitriiniherkuin ja arkisin lounasmahdollisuuden kera. Myös kokousmahdollisuus pienille ryhmille.
Tilapuodissa saa vanhan ajan lihakaupoista tuttua palvelua. Osaavat ja ystävälliset lihamestarit tarjoavat mielellään maistiaisia, suosittelevat sopivia tuotteita ja vaihtavat päivän kuulumiset. Jos aika antaa periksi, voi istahtaa hetkeksi ja nauttia tilapuodin ainutlaatuisesta tunnelmasta!