Maankäyttö
Maankäyttöpalvelu osallistuu maankäytön suunnitteluun, neuvottelee ja laatii maankäyttösopimuksia, kauppakirjoja ja maanvuokrasopimuksia, hankkii maata kaupungin omistukseen ja suorittaa kiinteistöjärjestelyjä sekä toimii kaupungin ja kaupunkilaisten edunvalvojana kaupungin maaomaisuutta koskevissa kysymyksissä.
Maanhankinta
Kaupunki hankkii maata ensisijaisesti ns. raakamaana asemakaavoittamattomilta alueilta tavoitteenaan, että sillä on maa- ja tonttivarantoa vähintään asunto-, kaavoitus- ja maankäyttöohjelmien edellyttämä sekä yhdyskunnan kehityksen turvaava määrä.
Maankäyttösopimukset
Kaupunki asemakaavoittaa ensisijaisesti jo omistuksessaan olevia alueita, mutta asemakaavoitettaessa yksityisessä omistuksessa olevaa maata on usein tarpeen sopia maankäyttösopimuksin suunnittelukustannusten korvaamisesta ja kaavan toteuttamiseen liittyvien investointikustannusten jaosta kaupungin ja maanomistajien kesken.
Tällaisten lisäksi tehdään runsaasti sopimuksia, joilla kaupungin maan käyttämiseen lyhytaikaisesti annetaan käyttöoikeuslupia ja annetaan maata vuokralle, suoritetaan asemakaavan toteuttamiseksi kiinteistöjärjestelyjä taikka perustetaan rasiteoikeuksia.