Vieremä II C -ASEMAKAAVAMUUTOS

 Asemakaavan muutos koskee pelkästään Lintukedontien ja Pikkulinnuntien välistä katualuetta ja siihen liittyvää pohjoisella puolella olevaa  kaavoittamatonta aluetta, jonka kautta kulkee tiekunnan hallinnoima tie pohjoiseen Inkintien ja rasitetienä Jaanintien varren kiinteistöille. Kaavoituksen tarkoituksena on löytää luonteva kulkuyhteys pohjoisesta kaavoittamattomilta alueilta kaavoitettujen alueiden kautta Vieremäntien pääväylälle.

Kaupunginhallitus päätti 19.6.2023 palauttaa hyväksymisvaiheessa olevan asemakaavamuutoksen takaisin valmisteluun siten, että uudelleenvalmistelussa mahdollistettaisiin Pikkulinnuntien ja Lintukedontien välinen autoliikenneyhteys. Näin ollen kaavamuutoksen valmistelu on aloitettava alusta.

Kaupunginhallituksen ja yhdyskuntalautakunnan päätöksen mukainen toisen vaiheen Vieremä II C -asemakaavamuutosluonnos 22.9.2023 on valmistunut ja sitä käsitellään yhdyskuntalautakunnassa 12.10.2023 luonnosvaiheen kuulemista varten. Yhdyskuntalautakunta päätti asettaa luonnoksen MRL 62 §:n mukaisesti nähtäville luonnosvaiheen kuulemista varten. Nähtävänäolo on 23.10.-13.11.2023.

Lisätietoja antavat ja kaavoitusinsinööri Anne Seppälä, p. 03 4141 5360 anne.seppala@forssa.fi ja kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä, p. 03 4141 5342, sirkka.koykka@forssa.fi

Kaavamuutoksen 2. laatimisvaihe

Luonnosvaiheen nähtävänäolo 23.10. - 13.11.2023

Vieremä II C -asemakaavamuutoksesta on laadittu kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti uusi 2. vaiheen kaavaratkaisu, jossa aiempaan nähden Lintupolun jalankululle, polkupyöräilylle ja joukkoliikenteelle varattu katualue on muutettu ajoneuvoliikenteelle sallituksi katualueeksi. Muilta osin luonnokseen ei ole tehty muutoksia. 

2. vaiheen Vieremä II C -kaavamuutosluonnos 22.9.2023 on maankäyttö- ja rakennuslain 62 §:n mukaisesti alustavasti nähtävänä 23.10. – 13.11.2023 teknisen ja ympäristötoimen maankäytön suunnitteluyksikössä, kaupungintalon 3. kerros, Turuntie 18, viraston aukioloaikoina, sekä näillä internet-sivuilla .

 Nähtävänäoloaikana osalliset voivat käydä tutustumassa kaavaluonnokseen ja ilmaista siitä mielipiteensä. Kirjalliset mielipiteet voi myös toimittaa osoitteeseen Forssan kaupunki, PL 62, 30101 Forssa tai kirjaamo@forssa.fi.

 Lisätietoja antavat kaupunginarkkitehti Sirkka Köykkä, p. 03 4141 5342, sirkka.koykka@forssa.fi ja kaavoitusinsinööri Anne Seppälä, p. 03 4141 5360 anne.seppala@forssa.fi.

 Forssassa 19.10.2023
Tekninen ja ympäristötoimi

LUONNOSVAIHEEN MATERIAALIyla 12.10.2023

Kaavamuutoksen 1. laatimisvaihe

EHDOTUSVAIHEEN MATERIAALIkh 20.2.2023, nähtäv. 13. - 27.3.2023 

LUONNOSVAIHEEN MATERIAALI, yla 9.6.2022, nähtäv. 20.6. - 11.7.2022